Vinkit taloyhtiössä asuvalle vuodenvaihteeseen

joululahja paketoituna pöydällä, taustalla joulukuusi

Vuodenvaihde tarkoittaa useimmille ruuanlaittoa, lahjoja, juhlia ja koristeita. Kokosimme asukkaille muistilistan, jonka avulla juhlapyhät sujuvat taloyhtiössä ongelmitta.

Pidetään huolta ympäristöstä kierrättämällä

Juhlapyhinä syntyy paljon jätettä. Alla olevia vinkkejä noudattamalla päätyvät jätteet oikeaan paikkaan:

  • Älä kaada joulukinkun paistorasvaa viemäriin tai wc-pönttöön, koska rasva voi tukkia putkistot. Kun rasva on jähmettynyt, voi sen viedä taloyhtiön biojätteeseen. Nestemäisen rasvan voi pakata tiiviiseen astiaan, kuten maitotölkkiin tai muoviseen pulloon, ja kierrättää sekajätteeseen. WC-pönttöön ei myöskään saa laittaa ruuantähteitä, vaan nekin tulee kierrättää, mieluiten biojätteeseen.
  • Joululahjoista kertyy runsaasti pakkausmateriaalia, lahjapaperia ja pahvilaatikoita. Koska vuodenvaihteen pyhien vuoksi taloyhtiöiden kierrätyspisteitä tyhjennetään normaalia harvemmin, voivat ne täyttyä nopeasti. Täytä kierrätyspisteitä maltilla ja muista litistää pahvilaatikot, jotta ne eivät vie liikaa tilaa. Muistathan myös, että lahjapaperit kuuluvat joko energia- tai sekajätteeseen, eivät paperi- tai kartonkikeräykseen, koska ne sisältävät mm. painovärejä ja teippiä.

Joulukuusen kierrätys

Joulukuusi on isossa roolissa suomalaisten jouluperinteissä. Näin kierrätät kuusen pyhien jälkeen oikeaoppisesti:

  • Niissä kiinteistöissä, jotka kuuluvat biojätekeräyksen piiriin, kuuset kerätään biojätteiden tyhjennysten yhteydessä. Muissa taloyhtiöissä ne kerätään sekajätteiden mukana. Joissakin taloyhtiöissä voidaan järjestää erillinen joulukuusten keräys; tällöin kuusen voi jättää kierrätyspisteeseen sellaisenaan.
  • Jos erillistä keräystä ei järjestetä, tee näin: leikkaa kuusen oksat, kerää ne jätesäkkiin ja vie jätekeräykseen. Rungon voi jättää jäteastian viereen näkyville. Voit myös viedä kuusen kokonaisena suoraan jäteasemalle.

Muista paloturvallisuus

Vuoden pimeimpään aikaan valoa ja lämpöä tuovat kynttilät, jouluvalot ja tulisijat. Jotta paloturvallisuus tulee huomioitua myös juhlapyhien aikaan, muistathan nämä:

  • Älä koskaan jätä kynttilöitä tai muita avotulia vartioimatta. Myös ruokaa laittaessa on hyvä olla varovainen ja pitää syttyvät materiaalit tarpeeksi kaukana kuumasta liedestä.
  • Tekninen vika sähkölaitteessa on yleisin syy sähköpalon syttymiseen. Pidä sähkölaitteet kunnossa, pyyhi ne pölystä säännöllisesti äläkä peitä käytössä olevaa sähkölaitetta. Poista aina vialliset laitteet kokonaan käytöstä ja kierrätä ne asianmukaisesti.
  • Myös sauna on väärin käytettynä riski paloturvallisuudelle. Sauno turvallisesti äläkä peitä kiuasta. Liian lähellä kiuasta olevat tekstiilit voivat syttyä palamaan, joten sauna ei ole pyykkien kuivausta varten.
  • Palovaroitin on kodin halpa – ja lain mukaan pakollinen – hengenpelastaja. Tarkista palovaroittimen toiminta kuukausittain ja vaihda tarvittaessa paristot.
  • Palotilanteessa taloyhtiön pelastustielle pysäköityjen autojen siirtämiseen kuluva aika voi koitua kohtaloksi. Huolehdi siis pelastustien esteettömyydestä ja ettei oma tai vieraidesi ajoneuvo ole pysäköitynä pelastustielle.
  • Taloyhtiön pelastussuunnitelma tulee olla taloyhtiössä asukkaiden helposti saatavilla. Tutustu taloyhtiön pelastussuunnitelmaan huolellisesti ja selvitä poistumisreitit hätätilanteen varalle. Lue lisää taloyhtiön pelastusturvallisuudesta täällä>>