Retta Isännöinti jatkaa kasvua Varsinais-Suomessa - Isännöintipalvelu Lehtiö osaksi Retta Isännöintiä

Suomen suurin isännöintialan yritys Retta Isännöinti osti joulukuussa Raisiossa toimivan Isännöintipalvelu Lehtiö Oy:n osakekannan. Yrityskauppa noudattaa Retta Isännöinnin kasvustrategiaa ja tukee Retta Isännöinnin tavoitetta toimia isännöintialan suunnannäyttäjänä.

Henry Lehtiön luotsaama raisiolainen isännöintiyritys Isännöintipalvelu Lehtiö Oy on palvellut asiakkaitaan vuodesta 2004 alkaen. Yrityksen pitkäjänteisellä kehitystyöllä hiottuun toimintaan on oltu tyytyväisiä asiakaskunnassa, joka kattaa tällä hetkellä yhteensä noin sata asunto- ja kiinteistöosakeyhtiötä.

”Meillä on Raision, Turun, Naantalin ja Maskun alueella vakiintunut ja asiakkaiden piirissä tunnustettu hyvä asema. Haluamme vastata nykyistä paremmin alueelliseen kysyntään ja kehittää toimintaamme entisestään, minkä vuoksi yrityskauppa Retta Isännöinnin kanssa oli luonnolliselta tuntuva jatkumo yrityksemme tarinalle”, Isännöintipalvelu Lehtiö Oy:n toimitusjohtaja Henry Lehtiö sanoo.

”Tuttu ja ammattitaitoinen henkilöstömme jatkaa työtään asiakkaidemme hyväksi. Kaupan myötä pääsemme tarjoamaan osaamistamme osana Retta Isännöinnin asiantuntevaa organisaatiota sekä kehittämään isännöintitoimialaa ja asiakaspalvelumalleja yhdessä eteenpäin. Otamme vastaan hyvillä mielin valtakunnallisen toimijan tuen Raisiossa jatkavalle toimistollemme”, Henry Lehtiö lisää.

”Toivotan Henry Lehtiön ja koko Isännöintipalvelu Lehtiön henkilöstön lämpimästi tervetulleeksi osaksi Retta Isännöintiä. Pystymme yhdessä tarjoamaan Isännöintipalvelu Lehtiön asiakkaille isännöintialan edelläkävijänä laadukasta ja kehittyvää palvelua, johon panostamme nyt alkaneena vuonna 2021 edelleen hyvin voimakkaasti. Haluan toivottaa Henry Lehtiölle ja hänen tiimilleen menestystä Raision toimiston kehitystyössä”, Retta Isännöinnin liiketoimintajohtaja Veli Huotari sanoo.

Yrityskauppa ei vaikuta voimassa oleviin asiakassopimuksiin. Isännöintipalvelu Lehtiö Oy jatkaa kaupan jälkeen toistaiseksi toimintaansa omana yhtiönä osana Retta Group -konsernia.

Retta Isännöinti on osa Retta Groupia, joka on Pohjoismaiden suurin kiinteistöjohtamis- ja kiinteistönvälityspalveluita tarjoava konserni.
 

Lisätiedot:

Veli Huotari, liiketoimintajohtaja, Retta Isännöinti, puh 040 509 5087

Henry Lehtiö, yksikönpäällikkö, Retta Isännöinti, puh 044 781 2732

 

Retta Isännöinti on osa Retta Group -konsernia, joka on Pohjoismaiden suurin asuntojen, kiinteistöjen ja toimitilojen välitykseen sekä hallintaan erikoistunut asiantuntijapalvelukonserni. Retta Groupiin kuuluvat Huoneistokeskus, Huom! Huoneistomarkkinointi, Retta Isännöinti ja Retta Management. Baltian liiketoiminnoista vastaa Ober-Haus sekä Ruotsin toiminnoista Hestia. Retta Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 134 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa työskentelee yli 2 000 henkilöä. Yhteistä kaikille yrityksille on asiakastyytyväisyyden korostaminen, jota rakennetaan räätälöidyillä tuotteilla sekä aktiivisella ja ammattitaitoisella palvelulla. www.rettagroup.fi www.rettaisannointi.fi